Select country

AxFlow'n tukemat judokat ovat menestyneet ja janoavat kansainvälistä menestystä

torstai 13. heinäkuuta 2017

AxFlow on tukenut Meido-Kanin kolmea judokaa: Aku Laakkosta, Eetu Heinosta ja Petteri Sulanderia. Meido-Kan valittiin urheilugaalassa Vuoden judoseuraksi, ja lisäksi seura voitti Samurai-cupin kokonaiskilpailun selvästi. Kokonaiskilpailuun lasketaan 3 samurai-cup osakilpailua sekä SM-kisat.

Menestystä on tullut myös tänä vuonna, vaikka suuremmat tavoitteet ovat vasta edessä päin. Tammikuussa oteltiin Samurai-cupin ensimmäinen kierros. Eetu Heinonen siirtyi seuraavaan painoluokkaan -73 kg sekä vanhempaan ikäluokkaan eli U21 vuotiaisiin. Eetu voitti heti uudessa ikä- ja painoluokassaan kultaa, voittaen kaikki ottelut ennen täyttä aikaa. Eetu otteli vielä miestenkin sarjassa ja sijoittui hienosti hopealle. Aku Laakkonen voitti kultaa omassa painoluokassaan ja myös hän voitti kaikki ottelut ennen täyttä aikaa. "AxFlow" jengi otti kisoissa triplan, kun myös Petteri Sulander voitti kultaa vuoden ensimmäisessä kisassa.

Helmikuussa seura voitti nuorten SM-kisojen mitalitilaston ja Eetu Heinonen sekä Aku Laakkonen voittivat Suomenmestaruudet ja jälleen ennen täyttä aikaa kaikki ottelut. Aku Laakkonen heitti finaalissa kesällä nuorten U18 EM-hopeaa voittaneen Mäkisen.

Aku Laakkonen otteli hopealle kansainvälisessä Baltic Sea Open -kisassa. Eetu Heinonen otteli pronssille kovatasoisessa sarjassa.

Aku otteli myös Eurooppa cupissa Portugalin Coimbrassa viidenneksi ja hävisi pronssiottelun vain varoituksen erolla. Tärkeä pistesija EM-valintoja ajatellen.

Huhtikuussa Aku otteli Italian Eurooppa cupissa saaden yhden otteluvoiton. Viikkoa myöhemmin Aku otteli jälleen mitalioteluissa Eurooppa-cupissa ja nyt todella kovatasoisessa Pietarin turnauksessa. Pietaristakin tuli 5. sija ja pronssi matkasi Englantiin ja jälleen varoituksen erolla.

Toukokuussa Eetu Heinonen otteli kevään ainoassaan Eurooppa cupissa Liettuan Kaunasissa, saaden yhden otteluvoiton ja yhden tappion. Tiukkaa oli vääntö, kun molemmat ottelut ratkesivat vasta jatkoajalla eli Golden scorella.

AxFlow'n urheilijoista vain Aku Laakkonen otteli PM-kisoissa Ruotsissa, jossa Aku voitti mestaruuden näytöstyyliin sarjaansa ylempänä eli kaikki matsit jälleen ennen täyttä aikaa.

Miesten SM-kisat pidettiin Turussa ja Petteri Sulander lähti toipilaskauden jälkeen melkein kylmiltään ottelemaan ja otteli sarjaa ylempänä. Tulos oli kova, kun Petteri pudotti sarjan ykkössijoitetun eli Jaakko Allin matkalla finaaliin. Petterille hienosti miesten SM hopeaa. Aku Laakkonen otteli jälleen sarjaa ylempänä ja voitti ensimmäisen miesten Suomenmestaruutensa. Finaalissa kaatui em. nuorten EM-mitalisti. Eetu Heinonen ei otellut yksilökisassa, mutta tuli seuraavan päivän joukkuekisaan. Meido-Kan sai täysin omalla joukkueella hopeaa ja Aku, Eetu ja Petteri olivat kantava voima joukkueelle. Eetu heitti ipponilla Pertelsonin, joka oli edellisenä päivänä voittanut miesten Suomenmestaruuden.

Aku Laakkonen valittiin Suomen edustajaksi sarjaan -73 kg syyskuun EM-kisoihin, jotka pidetään Slovenian Mariborissa. Nämä ovat jo kuudennet nuorten EM-kisat Akulle. Aku on kesällä harjoittelemassa Japanissa.

Kaikkien kolmen judokan tavoitteet ovat korkealla ja miesten arvokisamitalia tavoitellaan tosissaan.

AxFlow toivottaa hyvää kesää ja menestyksellistä loppuvuotta judokoille!